Kasvuyritys Congrid mukana Rakennusalan yritystapahtumassa – Haluamme kehittää alaa yhdessä opiskelijoiden kanssa

joulukuuta 19, 2019 Congrid tiedote, congrid, tapahtumat

Congrid osallistuu näytteilleasettajana Tampereen yliopiston Rakennustekniikan ja rakentajakilta TARAKIn järjestämään Rakennusalan yritystapahtumaan. Vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut tapahtuma järjestään 16. tammikuuta 2020 Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella.

Tapahtuma kerää yliopiston rakennusteekkarit – tulevaisuuden huippuosaajat – sekä rakentamisen asiantuntijayritykset yhteen verkostoitumaan ja työllistymään. Helsinkiläisyritys Congridin lisäksi tapahtumaan osallistuvat monet rakennusalan johtavista yrityksistä, kuten NCC Suomi, A-Insinöörit, Fira, Skanska, Peab Oy, YIT Suomi Oy, WSP Suomi Oy ja Ramboll. 

Aktiivinen vuoropuhelu opiskelijoiden kanssa on tärkeää koko toimialan kehitykselle. Innovaatioistaan palkittu Congrid sai alkunsa juuri nuorten rakennusalan ammattilaisten oivalluksesta. Congridin perustajat – nuoret rakennusmestarit – turhautuivat siihen, että rakennustyömailla käytettiin laadun ja turvallisuuden tarkkailemiseen kynää ja paperia tai Excel-taulukkoja. Asiat pitäisi pystyä tekemään paremmin ja nopeammin, he ajattelivat. 

Pohdinnoista syntyi digitaalinen Congrid-alusta, joka on vienyt rakennusalan laadun ja turvallisuuden hallinnan uudelle tasolle Suomessa. Monet rakennusalan suurimmista toimijoista ovat valinneet Congridin käyttöönsä, ja yritys jatkaa kansainvälistymista sekä rivakkaa kasvuaan: parikymmenhenkiseksi kasvanut yritys on palkannut tänäkin vuonna jo lukuisia uusia työntekijöitä Suomeen ja Ruotsiin. 

Yrityksessä on taitavien koodarien lisäksi töissä rakennusalan osaavia ammattilaisia, jotka tietävät käytännön kautta, mitä työmailla todella tarvitaan ja kaivataan. 

Yhteys opiskelijoihin, eli tulevaisuuden huippuosaajiin on Congridille tärkeää. Yrityksellä on useita opiskelijoita töissä erilaisissa tehtävissä. Congridilla on uusia harjoittelu- ja diplomityöpaikkoja tarjolla myös vuonna 2020. Tapahtuma on hyvä paikka keskustella lisää ja varmistaa mielenkiintoiset tehtävät vuodelle.