Miten määrittelemme laadun?

marraskuuta 25, 2015 Matti Huusko työmaa, laatu, rakentaminen, digitalisaatio

Haluamme herättää ajatuksia laadusta ja siitä, mikä laadun määrittelee...

Laatu on itsessään todella laaja käsite. Se voi olla aineellista tai aineetonta. Aineetonta laatua on esimerkiksi palvelun laatu eli se, kuinka huomioitu olo palveltavalle asiakkaalle jää. Tämä on kuitenkin riippuvainen yksilön mielipiteestä ja kokemuksesta ja vaikka palvelu olisi ollut hyvää, voi siitä jäädä huono vaikutelma jostain palveluntuottajasta riippumattomasta syystä.

Aineellisen laadun tunnistaa helpommin, koska siihen on usein määritetty tietyt standardit tai ominaisuudet. Esimerkiksi ruostumaton teräs on normaalia terästä huomattavasti kalliimpaa, koska se on ominaisuuksiltaan monipuolisempi ja kalliimpi valmistaa. Jokainen voi myös varmasti todentaa, että kivitalo kestää reitiltään eksyneen itseohjautuvan auton törmäyksen paperista kopiotaan paremmin. Timantin väri ja löytöpaikka määrittelee osaltaan sen laadukkuutta.

Laatu on myös näiden lisäksi mielikuvia. Breitilingit ovat parempia kelloja kuin Leijonat ja Hennessy maistuu yhden tähden jallua paremmalta. Volvo kestää isältä pojalle, mutta Lada ei. Ottamatta kantaa edellä mainittuihin väittämiin voitaneen kuitenkin todeta, että usein kalliimpi ja tunnetumpi merkki on myös jonkunasteinen tae laadusta.

On ymmärrettävää, että 90 vuotta toiminut autonvalmistaja on ehtinyt rakentaa brändiään pitkään. Brändin tunnettavuus tekee siitä kuitenkin myös alttiimman huonolle maineelle. Mikäli heidän uusi autonsa olisi täynnä vikoja, kestäisi maineen paikkaaminen kauan. Sama koskee monia muita eri aloilla toimivia yrityksiä. Kun öljy-yhtiö epäonnistuu raaka-aineen porauksen laadukkuudessa ja turmelee ympäristöä, saattaa se ajautua konkurssiin.

Laadun määrittelee myös tuotteen luotettavuus. Mikäli yksityishenkilö ostaa auton uutena, sisältyy autoon takuu. Jos auto lakkaa kuukauden päästä toimimasta, vika etsitään ja korjataan. Tarjoamalla takuun valmistaja lupaa samalla asiakkaalle seisovansa sen takana, että lopullinen tuote edustaa tietyn tasoista Laatua. Jos yksi tarjoaa vuoden takuun ja toinen viiden, on päivänselvää, että jälkimmäinen luottaa enemmän tuotteeseensa ja omaan laadunhallintajärjestelmäänsä.

Rakennusalalla laadun merkitys on erittäin suuri ja syystäkin. Asunto on monelle elämän suurin hankinta ja sekä yksityishenkilöt että suuret rakennuttajat edellyttävät hyvää laatua. Kireät aikataulut ja korkeat laatuvaatimukset asettavat yrityksille haasteita, mutta laatuun on aina panostettava, jotta asiakkaat pysyvät tyytyväisinä. Rakennusurakoitsijalle ja rakennuttajalle on luonnollisesti tärkeää tehdä tuotteesta hyvä ja kestävä. Myös lopullisen asukkaalle esiteltävän tuotteen viimestelyn yksityiskohdat näyttelevät suurta roolia. Mikäli viimeistelyjälki on huolimatonta, saattaa alaa tuntemattomalle henkilölle hiipiä mieleen ajatus siitä, että onko piilossakaan olevat rakenteet hyvin ja huolella tehtyjä.

Kosteudenhallinta on tärkeässä roolissa sekä imagon, että hyvälaatuisen lopputuloksen vuoksi. Rakentamisen aikana mitataan kaikkien päällystettävien betonipintojen kosteudet ja niitä verrataan eri tuotteiden raja-arvoihin. Mikäli pinta ei ole tarpeeksi kuiva, sitä ei päällystetä. On myös tärkeää valmistautua äkillisiin kosteusongelmiin rakentamisen aikana. Kellariin vuotanut vesi on huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja myös taloudellisempaa ottaa hallintaan vesi-imurilla tuhannen pyyhkeen sijaan.

Kaikki rakennusalaan liitettävä laatu ei välttämättä keskity pelkästään lopputuotteeseen, vaan samalla myös siihen, kuinka eettisesti yritys on rakentaessaan toiminut esimerkiksi ympäristön osalta. Suurille yrityksille ympäristömyönteinen suhtautuminen on jo osa brändiä. Rakennusmateriaalit kierrätetään, hukkamateriaalin määrää rajoitetaan ja ylijääviä tuotteita tarjotaan muille työmaille.

Palveluita myydessä on tärkeää muistaa, että tuottamalla laatua, saat tyytyväisempiä asiakkaita. Tyytyväiset asiakkaat eivät ainoastaan käytä tuotettasi, mutta ovat myös halukkaita kertomaan omista kehitysideoistaan palvelun parantamiseksi. Tyytyväinen asiakas on merkki siitä, että olemme toteuttaneet Laatua. Haluamme luoda edellytykset Rakennusalan laadunhallinnalle tarjoamalla toimivan ratkaisun työmaiden arkeen. Laatu on meille ykkösasia ja tämän vuoksi teemme parhaamme, jotta tarjoamamme palvelut ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä, käytännöllisiä ja toimintavarmoja.